sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Flowers

Olen tänään viettänyt aikaa lähinnä maaten sohvalla, sillä flunssan pirulainen sai minut vihdoin kiinni. Tänään onkin sitten juotu kuumaa mummun mehua hunajalla ja syöty ruokaa missä oli inkivääriä ja valkosipulia. Ajattelin piristää itseäni vielä interaktiivisilla kukilla, sillä parantaako mikää mieltä enempää kuin kauniit kukat?
Lempikukkiani ovat kallat, pionit, freesiat, hortensiat ja tietenkin ruusut. Näitä haluaisin näillä näkymin kimppuuni, en tosin luultavasti kaikkia. Kimppuun haluaisin ainakin kalloja, pioneita ja freesioista. En tiedä toteutuuko haaveeni, koska ainakin pionit ovat sesonkikukkia. Kalloja ja freesioita tosin taitaa saada ympäri vuoden?
Ja jos meillä tulee olemaan morsiustyttöjä, sukulaistyttöjä siihen pestiin riittää, niin haluaisin heille ehkä pelkästään kimpun missä on freesioita. Se on niin kaunis.
Jotenkin minua huolestuttaa, koska tiedän millaisia kukkia haluan, tiedän jo suurin piirtein millaisen puvun haluan (se tosin voi vaihtua vielä muutamaankin otteeseen), mutta silti häitä ei ole näillä näkymin tulossa vähään aikaan. :D

Mutta eikö hyvin suunniteltu ole puoliksi tehty?

Kuvat: Pinterest

lauantai 21. syyskuuta 2013

1.

Aloitin tämän blogin, koska halusin jonkun paikan jonne kirjoittaa häähömpötystä. Olen aina rakastanut häitä ja romantiikkaa. Onnekseni löysin miehen, joka on ihana ja yhtä romanttinen kuin minäkin.
Olemme olleet rakkaani kanssa kihloissa kolme vuotta, mutta nuoren ikämme takia emme ole oikeastaan ennen tätä vuotta edes miettineet naimisiinmenoa. Toki olemme siitä haaveilleet, mutta nyt elämämme alkaa olemaan siinä tilassa että pystymme oikeasti miettimään naimisiinmenoa. Tällä tarkoitan lähinnä taloudellisia tekijöitä, sillä häiden järjestäminen on kallista puuhaa. Ainakin näin isolla suvulla kuin minulla. Emme ole vielä päättäneet koska menemme naimisiin, mutta ainahan sitä nainen saa haaveilla. ;)
Meidän unelmien häät olisivat pieni ja intiimi juhla meren rannalla. Katsomme ja omistamme paljon elokuvia, joten olemme miettineet että voisimme ottaa siitäkin inspiraatiota juhlaamme. Tämän blogin tarkoitus onkin toimia julkisena päiväkirjana, johon voin kirjottaa ajatuksiani ja ideoitani. Kirjoittaminen on aina selvittänyt ajatuksiani, niin ehkä häiden järjestämisen kanssakin on näin. Ainakin toivon niin, sillä en oikein osaa päättää mistä pidän. :D

Onnekseni olen löytänyt sen tärkeimmän, nimittäin miehen jota rakastan. <3

Kuvat: Pinterest