sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Kuinka hullu olisi liian hullu?

Mielessäni olen pyöritellyt tätä kysymystä.

Minä omistan aika erikoisia kenkiä (todiste 1, todiste 2, todiste 3). En voi sanoa varsinaisesti että käytän niitä, koska sitä tulee tehtyä liian harvoin. Kouluun on vaikea kävellä 10cm koroilla ja kesäkuukaudet, jolloin noita kaunokaisia voisi pitää, meillä ei ole koulua. Eikä välttämättä äärimmäisen konservatiivinen kesätyöpaikkani pitäisi tuollaisten kenkien käyttämisestä. :D

Mutta niihin hääkenkiin.
Kuvan lähde
Kuvan lähde
Tosin nämä kengät eri värisenä
Kuvan lähde
Kuvan lähde
Kuvan lähde
Kuvan lähde
Tällaiset pystyisi itsekin tekemään valkoisiin kenkiin.
Kuvan lähde
Kuvan lähde
Kuvan lähde
Ottaisin näistä kengistä mitkä tahansa kenkävarastooni. Muutamissa on ehkä liian korkeat korot (ainakin kaksi alimmaisinta), mutta ulkonäkö on kaikissa upea. Ja jos illalla minulla olisi käytössä lyhyempi helmainen mekko, niin kengät olisivat silloin äärettömän tärkeät. Haluaisin myös hääkengät joita voisin käyttää myöhemminkin, fiilistellen upeaa päivää.

Ja hääkengät ovat näin paljon mielessä, koska haluaisin hankkia ne jo nyt! :D Hullua tiedän, sillä ei olla edelleenkään päätetty hääpäivää. Tai aloitettu säästämään siihen, krhm.. Mutta kengät ovat olleet minulle aina tärkeitä, ja tahtoisinkin että hääpäivänä ne olisivat äärettömän spesiaalit.

Mutta millaiset?

2 kommenttia:

  1. Oi vitsi, kävin kattoo noita sun kenkiä ja ne on mielettömiä! Hääkenkiä valitessa on yksi iso ongelma: liian monta ihanaa paria, onko pakko valita vain yhdet? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. :D Ja on muuten käynyt kyllä mielessä, että entä jos olisi muutamatkin hääkengät... ;) Kun yhdet olisi kauhean vaikea valita! :D

      Poista