Minun vanhempani ovat avoliitossa. He ovat olleet yhdessä yli 20 vuotta, mutta eivät ole menneet koskaan naimisiin. Syynä saattaa olla, että molemmilla oli takanaan epäonnistunut avioliitto ennen toistensa tapaamista. Olen siis syntynyt avioliiton ulkopuolella, eikä se ole ollut minulle mikään iso asia. Normaali asia että kaikki eivät ole naimisissa. Normaalia minulle on myös kutsua sisaruspuoliani sisaruksiksi, ilman sitä puoli-liitettä. Sisaruksia he minulle ovat.
Vaikka vanhempani eivät ole ikinä menneet naimisiin, muistan äidin usein kysyneen isältä, mitä tapahtuu jos isälle käy jotain. Asuimme nimittäin koko lapsuuteni isäni omistamassa talossa, jonka hän oli rakentanut jo kariutuneen avioliittonsa aikana. Äitini ei siis omistanut asunnosta neliötäkään, mikä sai hänelle hyvin epävarman olon. Ymmärrän häntä tämän takia, ja heidän nämä keskustelunsa ovat varmasti vaikuttaneet siihen, että haluan solmia avioliiton rakastamani ihmisen kanssa.
Miksi siis tahdon naimisiin? Sen lisäksi että rakastan syvästi sulhastani, yksi syy on avioliiton tuoma turvaa. Avioliitto on laillinen sopimus meidän kahden välillä. Haluan tuota turvaa, sitten kun/jos lapsia hankimme. Siksi minusta on surullista, että nykyinen avioliittolaki evää tämän monelta rakastuneelta parilta. Sen lisäksi että he eivät saa tuota turvaa, heillä ei ole mahdollisuutta hankkia lapsia adoptoimalla.
Toivottavasti tämä yhteiskunta siirtyy uuteen aikakauteen ja kaikki ihmiset pääsevät nauttimaan asiasta, joka kuuluu ehdottomasti kaikille.
