sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Hääjuhlapaikka Raumalta?

Varoitus: tässä postauksessa on pituutta kuin nälkävuodessa. Kuvia en ole tähän postaukseen ottanut, vaan pelkästään oma mielipiteeni ja arvioni on pääosassa.

Olen miettinyt hääpaikkaa paljonkin. Välillä juhlapaikkoja tutkiessa on meinannut itku tulla. :D Olen käynyt Helmirannassa viimekesänä häissä ja Ooperissa häissä lapsena, muita paikkoja en olekaan nähnyt täältä Raumalta. Tämä hieman hankaloittaa hääpaikan etsimistä, kun ei tiedä miltä juhlatilat näyttävät. :D Ensin en löytänyt yhtään ja sitten yhtäkkiä löysin vaikka kuinka monta. Mutta kuinka moni sitten taas on meidän maun mukainen?

Juhlapaikan paikassa haluaisin ottaa hieman myös huomioon sen, että osa vieraista tulee täältä Raumalta, mutta osa esimerkiksi Porista (sisarukset, kummini, kavereita). Juhlapaikka saisi siis olla mukava, sekä lapsiystävällinen. Jos olisi lapsettomat häät, niin vieraslista pienenisi puolella, mutta sitten saisin sukuvihan aikaiseksi. :D Sisaruksillani ja kavereillamme on jo niin paljon lapsia, että en edes jaksa miettiä kuinka paljon niitä mahtaa olla sitten kun meidän häämme koittaa... :D

Mitä sitten haluaisimme juhlapaikalta? Haluaisimme, että juhlapaikka on lähellä vettä, mielellään merenrannalla. Vieraita pitäisi mahtua mieluiten 80 henkeä, luultavasti pitää mahtua enemmänkin (unohdin alustavasta vieraslistasta vol.539 Siilin kummit ja muutaman muun...). Pelkään kyllä sitä vaihetta, kun pitää päättää kutsuttavat. ;)

Vaatimattomia nuo meidän toiveet, tässäkin asiassa. Tuntuu, että sellaista sopivaa juhlapaikkaa ei löydykään. :D Alla listattuna (ja linkattuna) juhlapaikkoja joita voisin ehkä miettiä meille sopivaksi.

Aarnkari
Aarnkari on meren rannalla, joten se olisi todellakin upea paikka. Itse en ole ikinä käynyt sisällä, joten minun on vaikea sanoa oikeastaan mitään muuta kuin kuvien pohjalta. Jossain netissä luki että Aarnikari on tumma ja siellä on tummanpunaista paljon, mutta en sitten tiedä pitääkö enää paikkaansa. Ei ainakaan kuvien perusteella. Sinne mahtuisi myös tuo 80 henkeä, joten se olisi senkin takia äärimmäisen ihana paikka.

Ja eilen kävimme auringonpaisteessa ajelulla ja vitsit näytti ainakin Aarnkari maisemaltaan täydelliseltä ja meille täysin sopivalta. :D Hieman innostuimme tästä juhlapaikasta, vielä pitää päästä sisällä käymään. Meri on meille tärkeä, joten meille olisi tärkeää päästä viettämään hääjuhlaa meren äärelle.

Byssa
Kuvia katsoessa tila näyttää ihanan modernilta, mutta muuten juhlapaikan sijainti ei taida olla kovinkaan hyvä. :D En edes tiedä missä tuo sijaitsee, joten paras varmaan että en sano enempää. Mutta sisältä oli äärimmäisen kauniin näköinen juhlatila.

Helmiranta
Täällä olen käynyt, kun Siilin sisko viettä häitään Helmirannassa. Aivan fantastinen tila ja todella kauniilla paikalla. Hieman rakastuin tähän tilaan! Mutta ikäväkseni aivan liian pieni meille. :D Nettisivuilla lukee että tilat jopa 100 hengelle, mutta en kyllä ymmärrä miten. Häissä viime vuonna oli vieraita noin 70 ja se oli mielestäni juuri sopiva määrä tilaan. Jos siellä olisi enemmän, liikkuminen olisi kamalan ahdasta. Joten meille tämä ei taida sopia. :)

Fåfänga
Tässä juhlatilassa yhdistyisi koko sekä meri. En ole ikinä täälläkään käynyt, mutta tästä tulee jotenkin mallinsa puolesta minulle mieleen vanhat tanssilavat. :D Mikä ei ole kovin huono asia. Mutta Siili ei taida olla kovinkaan innostunut tästä juhlapaikkana. :)

Juhlahovi
Aivan ihanan näköinen juhlatila! :) Olemme monesti ajaneet tästä ohi ja katsoneet kaunista juhlatilaa. Tässä huonoina puolina on kyllä tuo paikka. Merikin on lähellä, mutta juhlatilasta ei merelle näe.

Juhla-Tallbo
Juhla-Tallbo on aika perinteisen hääpaikan näköinen. Tila on juhlava, ja näyttää ainakin omaan slmääni äärimmäisen perinteiseltä hääpaikalta. Kaunis tila, mutta paikka ei kovin viehättävä. Paikka on nimittäin samassa pihapiirissä Villa-Tallbon kanssa ja kävimme eilen myös täällä ajelureissulla. Rakennukset ovat kauniita, mutta maisemat ovatkin sitten kaikkea muuta. :D Teollisuus ei minua sinänsä haittaa, mutta jotenkin tien toisella puolella olevat verkkoaidat tökkivät. :D

Rauman merimuseo
Ikävä kyllä Merimuseoon ei mahdu kuin 50 vierasta, jos haluaa tanssilattian. Mutta rakennus on niin upea ulkoapäin, että tämä voisi olla pienelle hääporukalle aivan ihana! :) Sisällä en ole käynyt, vaikka meidän on pitänyt käydä isäni kanssa jo muutaman vuoden Merimuseossa. :D Merimuseo tekee myös yhteistyötä Helmirannan kanssa catering-palveluiden osalta, joten ruoka siellä ainakin olisi taivaallista.

Jos meillä olisi pienet häät ja sillä merielokuva-teemalla niin kuin Siili olisi halunnut, niin tämä olisi täydellinen juhlatila! :)

Teatteriravintola Ankkuri
Tästä itse asiassa kun luin, niin hämmennyin täysin. :D En ole ikinä edes tajunnut että teatterin yhteydessä on ravintola, missä kuplassa olen taas mahtanut elää? Kertoo kuinka hyvin tunnen uutta kotikaupunkiani. :D

Tilasta ei hirveästi löydy kuvia, vaikka Ankkurista löytyykin esittelyvideo. Tila näyttää valoisalta ja valkoiselta, joskin vähän epäilyttää punaiset tuolit. :D Mutta tässä juhlatilassa ainakin olisi keskeinen sijainti, Pyhän ristin kirkosta ei olisi pitkä matka tänne. :) Jos siis mennään naimisiin Pyhän ristin kirkossa, kaikki on auki vielä. :D

Villa Tallbo
Aivan ihanan näköinen juhlatila ulkoa, mutta hieman ehkä liian tumma sisustus minun makuuni. :)

Vuojoen kartano
Tämä on kartano, joka jo kertoo lähes kaiken tarvittavan. :D Upea tila, upealla paikalla. Tässä olisi tunnelmaa ja varmasti ihana paikka viettää häät! Mutta, ikävä kyllä tässä on iso mutta: olen kuullut ihmisiltä jotka ovat vierailleet juhlissa Vuojoen kartanolla, että heiltä on mennyt osa ohjelmasta täysin ohi. Tämä johtui siitä, että Vuojoen kartano koostuu pienistä huoneista, joissa vieraat ovat. He eivät aina ole tienneet mitä muissa huoneissa on tapahtunut. Itse en ole käynyt sisällä, ja se olisikin tavoite päästä käymään vielä tänäkesänä. Jos meillä olisi vieraita n. 80 henkilöä, niin pitäisikö niitä jakaa silloin niin paljon pieniin huoneisiin? :) Tähän pitää tutustua, sillä tämä on paikkana aivan ihana, ja olisi noille Porista tuleville hieman lyhyempi matka, ainakin kotiin mennessä. :D

Wähä Tallbo
Vanhassa Raumassa oleva juhlatila olisi äärimmäisen hyvällä paikalla, jos ei lasketa Rauman lyhyitä parkkiaikoja ja pitkän matkan takaa tulevia sukulaisia. :D Juhlatila on mielestäni ihanan vanhanaikainen, olematta liian tumma. Tuonne ei kyllä häävärimme sopisi, niin kuin ei moneen muuhunkaan. :D Ja koska tämä sijaitsee Wanhassa Raumassa, meri ei ole lähelläkään tätä juhlatilaa.




Tässä on aika paljon erilaisia juhlatiloja Raumalta, sekä tuo Vuojoen kartano Eurajoelta. Seuraavaksi voisin miettiä hääpaikkoja muualta. Luulen tosin että häämme ovat Raumalla, vaikka voihan sitä aina mitä tahansa tapahtua. :D

Meillä on jo muutama ehdoton lemppari ja veikkaan että joku niistä valikoituu lopulliseksi hääpaikaksi. Tosin siihen vaikuttaa vielä hinnat, sekä monet muut asiat. Esimerkiksi luin Aarnkarin sivuilta että juhlatilaa pääsee koristelemaan vasta hääpäivän aamuna? Anteeksi nyt vaan, mutta tämä morsian ei hääpäivänsä aamuna koristele yhtään juhlatilaa! :D Eli kaikki on auki. Oli mukava kerätä näitä vähän yhteen, niin muistan mistä kaikista olen tähän mennessä pitänyt. :D

4 kommenttia:

  1. Jos ei Aarnkariin tosiaan voi mennä hääpäivää edeltävänä iltana koristelemaan, niin kannattaa ehkä hylätä se vaihtoehto. Turhaa stressiä vaan tulis.

    En mäkään tienny tosta Teatteriravintola Ankkurista :D sillä on kyllä hyvä sijainti, vaikka ei meren äärellä olekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä toivon että siitä juhlapaikan koristelusta voisi vielä neuvotella. :D Se varmaan riippuu siitä onko muita tilaisuuksia siellä edellisenä päivänä. Rakastuttiin siihen maisemaan niin paljon, että tämä pitää selvittää sitten kun hääpäivä/-vuosi on tiedossa. :D

      Joo, Ankkuri yllätti ihan täysin. :D Siinä olisi se kanali vieressä, että vettä edes. :D Mutta se on niin keskellä kaupunkia, että onko siinä sitten hyvä paikka häille. :D Hyviä ja huonoja puolia tuo mukanaan tuo noin keskeinen sijainti. :)

      Poista
  2. Työkaverilla oli häät Juhlahovissa ja se näytti upealta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsoin kuvia nettisivuilta ja oli kyllä äärimmäisen kaunis tila! :) Siellä saisi järjestettyä kauniin juhlatilaisuuden. Juhlahovi olisi oikeasti vaihtoehto, sitten jos nuo veden ääressä olevat juhlatilat karsiutuvat pois jostain syystä. :D Esim. juurikin sen takia ettei pääse koristelemaan edellisenä iltana.

      Poista